keskiviikko 18. lokakuuta 2017

RUSKARETKI SYÖTTEELLE

Moikkamoi!

Syksyn viimeisen ylioppilaskirjoituksen jälkeen (29.9) lähdimme ajelemaan kohti Iso-Syötettä. Menimme tuttuun mökkiin, jossa olemme olleet jo monta kertaa aiemminkin. Seuraavan kerran kun syötteelle menen, tahdon päästä kyllä aivan eri mökkiin. Tiedättehän sen tunteen, kun jo itse mökki tuo aivan upean fiiliksen? Tämä mökki ei sitä enää oikein anna, kun muistaa jokaisen kipon ja kupin :--D Mutta mökki kuin mökki, on siellä aina omanlainen tunnelma! 


Viikonloppu meni jälleen nopeasti. Perjantaina saavuttiin illalla hieman kahdeksan jälkeen mökille, joten kovin paljoa ei ehtinyt enää tehdä eikä kyllä jaksanutkaan. 
Lauantaina lähdimme aamupäivästä tutulle luontopolulle, jonka matkanvarrella sijaitsee laavu. Siellä meni makkaraa paistaessa ja nokipannukahvia juodessa reilu tunti. Laavulla istuminen on kyllä ihanaa :--) Ilta menikin sitten saunoessa ja katsoessa edellisen päivän Vain Elämää- jakso ja lukiessa JVG-kirjaa. 

Viikonlopun sää oli aivan hyvä. Ei paistanut aurinko mutta ei satanutkaan. Iso-syötteen vuoren huipulla, jossa mökki sijaitsee, oli todella sankka sumu. Tästä syystä hienot maisemakuvat jäi ottamatta, mutta sen sijaan luonto oli aivan ihanan värinen, keltaisia puita siellä täällä :--)


Seuraavalla kerralla haluaisin eräälle toiselle ja pidemmälle luontopolulle. Mielestäni mikään ei ole parempaa mökkireissuilla kuin käydä ensin luontopoluilla kävelemässä ja sen jälkeen lämmittää sauna. Siispä seuraavaa reissua odotellessa! :--)


♥' Roosa

8 kommenttia:

  1. En ole ikinä käynyt Syötteellä, mutta näiden kuvien myötä tuli sellainen fiilis, että haluaisin heti sinne :D Tosi hienoja kuvia kyllä, etenkin tuo ensimmäinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Aivan mukava paikka :) kiitos paljon!

      Poista
  2. Ihanan rennon kuuloinen reissu! ♡

    VastaaPoista
  3. Ihana postaus, josta kyllä huoku sellanen mahtava tunnelma :') <3

    VastaaPoista