tiistai 9. tammikuuta 2018

VIIMEINEN JAKSO

Moikkamoi!

Eilen palailtiin takaisin koulun penkille ja samalla käynnistyi lukion viimeinen jakso! Aivan hullua :--O Fiilikset on todella odottavaiset, mutta silti ajatusten taustalla on haikeutta. Onhan näihin kolmeen vuoteen mahtunut jos jonkinmoista, niin hyvässä kuin pahassa, ja lukion saaminen päätökseen tuntuu erittäin hyvältä. Totuus kuitenkin on, että omasta lukiostani löysin paikkani ja viihdyn siellä aidosti, joten ihmisiä ja itse koulua tulee ikävä. 


Mutta vielä ei ole aika haikailla! Edessä on tekemisen täyteiten kuukausi, sillä luokkamme kanssa meillä on järjestettävänä penkkarit ja abishow. En malta odottaa tuota päivää - tuntuu uskomattomalta olla itse paikalla, jota on pienestä asti ihaillut! Lisäksi penkkareiden jälkeen horisontissa on abiristeily, jonne en uskonut ikinä päätyväni. Toisin kuitenkin kävi - ja hyvä niin! Tätäkään en malta odottaa, sillä edessä on varmasti vauhdikas mutta ainutlaatuinen kokemus :--D 


 Kuten kuvista näkee, sain eilen vihdoin ja viimein aikaiseksi värjätä hiukset takaisin pinkeiksi (tällä kertaa hieman voimakkaampi väri). Mielestäni ihanaa vaihtelua ja piristystä tähän vielä hetkisen kestävään pimeyteen! Samalla leikkailtiin hieman sivuja lyhyemmiksi, katastofin ainekset oli melkein käden ulottuvilla :--D haha! 

Mitä teille kuuluu? :--) 

'Roosa

6 kommenttia:

  1. Uuu tosi kiva tukka! Nauti nyt kunnolla lukion viimeisistä hetkistä, kun kerta nautit siellä olosta :) Abiristeily tulee varmasti olemaan mahtava kokemus! Itekkin tässä eilettäin palailin koulun penkille ja heti testien täyteinen arki teki paluun, joten pänttäämistähän tässä tulee olemaan ja paljon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Täytyy kyllä yrittää ottaa kaikki ilo irti :) Oi ei, kovasti tsemppiä kouluun sullekin!

      Poista
  2. Voi ra(s)kas lukio! Niinku Sini jo sano, nauti vikoista hetkistä. Vaikka viime vuoden abina se tuntuu kaukaselle ajalle jo, niin se on ainutlaatuista aikaa ja muistan nuo kaikki fiilikset vuoden takaa. Mun ohje on siis, että nauti! ❤️ Ressaa sit vasta kaikesta muusta, asiat järjestyy kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista! ♥ Oi että, varmasti nautin :)

      Poista
  3. Ihanan värinen tukka sulla ♥ Yhdyn edellisiin kommentteihin, muista todellakin nauttia viimesistä hetkistä lukiossa! Vaikka olinkin abi jo vuosi sitten, niin silti aina välillä iskee sellainen tietynlainen haikeus kun ajattelee lukiota, vaikka oonkin jo uudessa koulussa. Abiristeilystä tulee varmasti legendaarinen, tai ainakin meillä oli viime vuonna! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ♥ Oi että, sitä siis odotellessa! :D

      Poista